Olen aina ennen pitänyt erilaisista perhejuhlista (oon vissiin siitä erikoinen ihminen :D). On ollut mukava nähdä sukulaisia ja tuttavia, jutella. Viimeinen tällainen juhla, jossa osasin kunnolla viihtyä, olivat omat ylioppilasjuhlani. Se oli ennen kuin aloin pelätä.
Mitä enemmän olen ruvennut jännittämään, sitä selvemmin huomaan muutoksen myös toisten käyttäytymisessä: ihmiset eivät juhlissa enää tule juttelemaan minulle samaan tapaan kuin aina ennen. Tai tulevat kyllä, mutta säännönmukaisesti aika nopeasti vetäytyvät hienovaraisesti pois luotani... Siirtyvät eteenpäin (usein itseasiassa varovasti pieni askel kerrallaan perääntyvät), lähtevät hakemaan lisää kahvia, ottavat jonkun toisen mukaan keskusteluun tms. Ihan niinkuin vaistoaisivat, että kannattaa lähteä hyvän sään aikana, kun vielä pystyn jotenkuten pitämään itseni ja jutunaiheeni koossa.
Ei varmaan tarvitse arvailla, kuinka pahalta tämä minusta tuntuu... Ja tietysti mitä enemmän huomaan muiden vaivaantuvan, sitä enemmän rupean itse tarkkailemaan itseäni. Oikein imen itseeni jokaisen pienenkin hylkäämisen eleen. Noidankehä on taas kerran valmis ja pyörii.
Sanotaan, että pitäisi oppia hyväksymään jännittämisensä: mutta miten ikimaailmassa, jos jännitys johtaa siihen, että tuleekin hylätyksi?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ehkää sinusta vaan tuntuu silä, että muut yrittävät hitaasti vetääntyä pois luotasi tuolla tavalla? Usein, kun ei luota itseensä alkaa helposti kuvitella, että muut eivät välitä jne.
VastaaPoistaMinäpä haastan sinut nyt lähettämään viestin tai vaikkapa soittamaan jollekin tutullesi, josta et ole kuullut vähään aikaan. Laita vaikka joku hei mitä kuuluu viesti ja kysy että voitteko nähdä joskus, käydä vaikka kahvilla. Ja jos käy niin, ettei hänelle sovi, älä heti rupea kuvittelemaan että hän ei pidä sinusta.
~SosiaaliPupu
Niin, uskon, että tässä on varmaan mukana molempia. Kyllä huomaan, että oon tosi tosi herkistynyt kaikelle negatiiviselle nykysin... Toisaalta näen, että monet ihmiset ei ihan oikeasti viihdy luonani kuten ennen, ihan objektiivisestikin tarkasteltuna. Varmaan vaivaantuneisuus on monelle sen verran vaikea asia. Ollaanhan me kaikki kohdattu sellasia ihmisiä, joiden seurassa on tosi helppo olla, ja sitten sellaisia, joiden kanssa ei oikein ehkä tiedä, että miten päin olisi, joiden seurassa tulee helposti vähän vaikea olo. :(
VastaaPoistaSe on ikävää, kun kaikki ei aina ymmärrä, että usein juuri ne vähän itseensä vetääntyneet kaipaavat erityistä huomiota.
VastaaPoista~SosiaaliPupu
Blogisi vaikuttaa mielenkiintoiselta. Odotan jatkoa!
VastaaPoistaRohkeutta ja iloa kesääsi!
Mihin sie jäit huhuu?
VastaaPoista~SosiaaliPupu
Katosit jonnekin...
VastaaPoistaEn ole ennen tässä blogissa vieraillut, mutta rehellinen tapasi kertoa asioista selkokielisesti, teki vaikutuksen. Jostain syystä samantien kun huomasin, että viimeisestä blogimerkinnästäsi on aikaa, huolestuin. En tunne sinua, en tiedä sinua... Silti. Tässä blogissa oli hyvä ote ja osa minusta ymmärtää sinua todella hyvin. Voimia siis sinulle!
VastaaPoistaVoi, jatkaisitpa.
VastaaPoistaKärsin itsekin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja kiinnostaisi tietää, mitä sinulle kuuluu nyt? Oletko löytänyt keinon voittaa pelkosi?
VastaaPoista